Suvannon kyläyhdistyksen omistamista kahdesta pärehöylästä uudempi, Aapajärveltä 2013 ostettu laite jäi kylään tultuaan vaille kunnollista sääsuojaa. Sitä yritettiin kyllä muutamaankin kertaan suojata pressulla, mutta avoimella paikalla pressu ei hyvinkään kiinnitettynä kauaa kestänyt tuulen riepottelua. Pärehöylän altistuminen kosteudelle ja pakkaselle ei tietenkään tehnyt sille hyvää, ja pitkäikäistä ja maisemaan sopivaa ratkaisua, kuten päreistä tehtyä katosta, pohdittiin monen monituisissa kyläyhdistyksen kokouksissa.
Tänä keväänä Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä oli haettavissa yhdistysavustusta kyläympäristöjen kuntoon saattamiseksi. Samoihin aikoihin kyläyhdistyksen puheenjohtajan haltuun päätyi joutilasta varastotilaa, jonne pärehöylä jykevine tukirakenteineen mahtuisi. Kyläyhdistys tarttui tilaisuuteen ja laati suunnitelman:
- rapistuneet sääsuojarakenteet purettaisiin pärehöylän ympäriltä,
- pärehöylä siirrettäisiin Peltolan autiotilan pihapiiriin,
- höylän kuluneet osat kuten terä ja remmi vaihdettaisiin uusiin,
- pärehöylää koekäytettäisiin opetusluontoisesti asiantuntijan johdolla, ja
- laite varastoitaisiin pitävän katon alle Peltolan ulkorakennukseen.
Suunnitelma sovittiin toteutettavaksi lauantaina 6. kesäkuuta. Siihen päätettiin anoa Leaderilta
- 160 euroa korvaukseksi siirtoon tarvittavan kaluston tuojalle ja käyttäjälle,
- samaa summaa korvaukseksi talkoisiin kutsuttavalle asiantuntijalle sekä
- neljääkymmentä euroa talkootarjoiluja varten.
Talkoopäivään otettiin varaslähtö aloittamalla vanhojen rakenteitten purkaminen jo edellisiltana. Pressujen sidontaan tarvitun puukehikon lisäksi purettiin vanhan sahauspaikan pohja höylän vierestä. Muovisia pressunriekaleita oli maassa ja puussa, ja niidenkin keräämisessä riitti puuhaa.
Itse talkoopäivän aamuna valmisteltiin aluksi pärehöylä siirtokuntoon ruuvalla sen kylkeen jalaksiksi pitkiä kakkosnelosia. Vaikka höylän puiset, sään pieksemät tukirakenteet vaikuttivat vielä yllättävän lujilta, laitteen nostamista kärryn kyytiin ei nitkahtamisen riskin takia haluttu kokeilla.
Painava höylä kääntyi tilapäisille jalaksilleen kevyesti, kun kaatajia oli tarpeeksi. Ennen traktorin vetokoukkuun kiinnittämistä laite ympäröitiin kuormaliinoin, jotteivät liitokset pääsisi vääntyilemään hinauksessa kuoppaisella tiellä. Pärehöylän terää liikuttava raskas metallinen pyörä nostettiin vielä traktorin piikkien varaan, ja kuorma alkoi olla valmis.
Perillä kuormaliinat irrotettiin ja höylän tukiranka käännettiin niin sanottujen kaljujen päälle. Oksattomat, samanpaksuiset pyöreät puut toimittivat renkaitten virkaa, kun höylä työnnettiin miehissä makasiinin ovelle. Ovensuussa isopyörä laskettiin takaisin paikalleen traktorin piikeiltä.
Pärehöylä mahtui suunnitellusti varastoon, mutta sen koekäyttäminen päätettiin jättää myöhempään kertaan. Siirto-operaatiossa oli vierähtänyt oma aikansa, ja vaikka alkukesän auringonvaloa olisi riittänyt, kokeneempien talkoolaisten toimeliaisuus alkoi ehtyä. Sodankylästä paikalle saapunutta asiantuntijaa ei onneksi harmittanut, olihan hän päässyt ensimmäistä kertaa käymään äidinäitinsä kotikylässä ja vierailulla tämän syntymäkodissa.
Tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä tuo myöhempi kerta kokeilla pärehöylän toimintaa on vielä toteutumatta. Vuoden 2011 talkoissa tehtyjä päreitä riittäisi vielä muutamalle lappeelle, mutta Suvannon kylän melkein kuudestakymmenestä pärekatosta paljon useampi olisi jo kipeästi uusimisen tarpeessa.





